maanantai 13. tammikuuta 2014

Jännittäviä aikoja

Meillä eletään jännittäviä aikoja. Lähiaikoina saadaan tietää tuleeko perheeseemme neljäs jäsen <3

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesä 2013

Muutama kuukausi vierähti viime tapaamisesta. Tässä kuvia minun/meidän kesästä. Jos alkaisi taas keskittymään tähän blogiin :)











keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappubrunssi

Äitin kanssa vietettiin tänään pieni muotoinen vappubrunssi. Meillä oli kahta eri salaattia (kolmas unohtui jääkaappiin) ja rieskarullia. Ensimmäisessä salaatissa oli leipäjuustoa, kiiviä, viinirypäleitä, kurkkua, kirsikkatomaatteja ja salaattia. Toinen salaatti oli fetasalaatti. Kolmas olisi ollut itsetehty perunasalaatti. Miten voikaan unohtaa jääkaappiin osan tarjoiluista? :D Rieskarullissa oli pippurituorejuustoa, kinkkua/kalkkuna, juustoa, salaattia, fetaa. Ensimmäistä kertaa kokeilin rullien tekoa. Inhottavaa kun rieska repeili :(

Meillä kävi tänään kaivinkone kaivamassa vanhan orapihlaja aidan juuret pois. Tilalle tulee itsetehty puuaita. Meidän koira astui luultavasti orapihlajan piikin päälle päivällä, nyt kulkee vain kolmella jalalla eikä varaa painoa ollenkaan toiseen takajalkaan. Toivottavasti on ohimenevää.

Pojan kanssa oltiin tänään paljon pihalla, varsinkin ihailemassa kaivinkonetta :)

Miten teidän vappu on mennyt?





maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vappuja kaikille

Ensimmäistä kertaa tein itse minkäänlaista simaa. Torstaina pistin siman "porisemaan", perjantaina pullotin. 3 vuorokautta ja siman pitäisi illan juomakelpoista. Tänään voidaan siis viettää vappua siman kera :)





maanantai 25. maaliskuuta 2013

Asiaa Onnista

Vellit ei meidän Poitsun mieleen ollut mutta puurot upposivat.

Velleissä on samat ravintoarvot kuin äidinmaidon korvikkeessa jota meillä käytetään. Neuvolassa meille joskus sanottiinkin että enemmin maitoa kuin velliä kun kysyttiin voiko silloin 4 kuukauden ikäiselle Pojalle antaa vellejä.

Puurot maistuivat niin ilta- kuin aamupalaksi. Helppo käyttöisiä, avaa purkki ja puuro lautaselle ja mikron kautta lapselle. Mutta siintä itse pakkauksesta jo aiemmin antama mielipide kyllä pysyy. Kun puolet puurosta on lautaselle puristettu, menee purkki lyttyyn eikä tahdo pysyä enää pystyssä ja jos se pitäisi laittaa vielä hoitolaukkuun, pitäisi olla mukana pussi johon purkin pistää (pussin mukana kantaminen ei kyllä ongelma ole koska likavaipoille meillä on aina pieniä roskapusseja hoitolaukussa).

Muutamat puurot muuttuivat lämmittämiseen jälkeen mielestäni liian juoksevaksi. Varsinkin kun Poika on siinä iässä että syönti hetkellä kädet viuhtoo edestakaisin ja kun lusikalla väistelemään niin puuro valuu lusikasta :(

Ja hinta. Meidän S-Marketissa yksi Onni puuro tai velli maksaa 1,17€ kun samalla hinnalla saan kokonaisen puuropaketin josta syö koko perhe kauemminkin. Välipaloiksi voisin tulevaisuudessa Onni tuotteita ostaa :)

Mutta kokonaisuudessaan Valion Onni tuotteiden buzzaus oli hauskaa ja mielenkiintoista!! Suosittelen liittymään buzzadoriksi. Ai mikä se on? Siintä pääset lukemaan www.buzzador.com =)













keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Nightmare

Kuvia tältä viikolta.

Maanantaina käytiin koiran kanssa juoksemassa jonka jälkeen se olikin aivan puhki niin kuin kuvasta näkyy. Korvat taa ja otetaan rennosti.

Rairuoho on kasvanut tosi paljon. Voiko sitä leikata jos kasvaa kovinkin pitkäksi?

Tänään käytiin taas juoksulenkillä koiran kanssa. Ihanan keväinen ilma :) Maanantaina kaatusin kun tie oli ihan jäässä ja housuihin tuli pari pientä reikää :( Ensimmäinen reaktio oli tottakai katsoa ettei vaan kukaan nähnyt :D

Katsottiin tänään salkkari leffa Nightmare.. Noh, mitä siihen nyt sanoisi. Ei se ainakaan kauhu elokuva ollut =D